Koirankoulutus

Riemurekku tarjoaa sekä kotikoirille että harrastuskoirille sopivia koirankoulutuspalveluita. Harjoitteiden avulla koirasi oppii hyödyllisiä taitoja ja saa mielekästä tekemistä. Samalla sinulla on mahdollisuus oppia kouluttamaan koiraasi paremmin. Riemurekun koulutuksista voit hakea neuvoja niin arjen kuin kilpakenttien haasteisiin. Riemurekun koulutuksissa keskitytään ensisijaisesti palkitsemaan koiraa oikeasta toiminnasta. Tämän seurauksena koirastasi tulee iloisesti totteleva koira. Lisäksi sinun ja koirasi välinen suhde paranee.

Riemurekun kouluttajana toimii yli 20 vuotta koiria kouluttanut Veera Pelkonen, jolla on monipuolinen ja hyvä kokemus koirien kouluttamisesta. Hän on myös menestynyt erinomaisesti monissa koirakokeissa ja -kilpailuissa. Löydät lisätietoa kouluttajasta näiltä sivuilta Tietoja-välilehdeltä.

Riemurekun koirankoulutuksissa halutaan taata yksilöllinen ja henkilökohtainen opastus. Tämän vuoksi koulutukset toteutetaan aina pienryhmäkoulutuksina tai yksityistunteina. Koulutuksista tiedotetaan Riemurekun julkisella facebook-sivulla sekä näiden sivujen ajankohtaista-sivulla. Koulutuksien aiheena voi olla esimerkiksi kotikoiran perustottelevaisuus, toko, rally-toko, nose work tai noutajien alkeiskurssi. Ota rohkeasti yhteyttä sopiaksesi yksityiskoulutuksesta tai koulutuksesta itse keräämälläsi porukalle!

Riemurekun kurssien peruutus- ja vastuuehdot voit lukea tästä linkistä.