Kurssien peruutusehdot ja korvausvastuut

-ilmoittautumalla kurssille sitoudut maksamaan kurssimaksun. Saat maksuohjeet sähköpostiisi, mikäli pystymme antamaan sinulle paikan kurssille. Mikäli maksu ei ole suoritettu eräpäivään mennessä lisätään laskuun 5 e laskutuslisä.

-Kurssille osallistuva henkilö (henkilön ollessa alle 18 hänen huoltajansa) on korvausvastuussa kurssille osallistuvan koiransa aiheuttamista kaikista vahingoista (mm esine tai henkilövahingot) sekä koiralle itselleen sattuneista tapaturmista.

-Juoksuinen narttu voi osallistua koulutukseen juoksuhousut jalassa

-Pidätämme oikeuden tehdä muutoksia kurssin ajankohtaan

-Mikäli kurssi joudutaan perumaan kokonaan, palautamme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Mikäli kurssi joudutaan perumaan osittain, palautamme käyttämättä jäävien kurssikertojen osuus osallistumismaksusta.

-Koiran sairastumisen estäessä kurssille osallistumisen, palautetaan käyttämättä jäävien kurssikertojen osuus osallistumismaksusta. Edellytämme voimassa olevaa eläinlääkärin todistusta, josta käy ilmi, että koira ei voi osallistua koulutukseen. Hyvitettävät koulutuskerrat huomioidaan siitä päivästä alkaen, kun asiasta on ilmoitettu sähköpostitse osoitteeseen riemurekku@gmail.com ja olemme saaneet voimassa olevan & asianmukaisen eläinlääkärintodistuksen. Palautettavasta summasta pidätetään 12 e käsittelymaksu.

-Mikäli joudut perumaan kurssille osallistumisen lähetä tieto asiasta sähköpostitse osoitteeseen riemurekku@gmail.com vähintään 14 päivää ennen ensimmäistä koulutuskertaa. Tällöin palautamme 90 % kurssimaksusta. Myöhemmin tehty kurssipaikan peruminen ei oikeuta hinnan alennukseen tai palautukseen.